Lucca on toscanalainen kaupunki, joka piti muurinsa. Kun naapurit purkivat linnoituksensa kasvaakseen, Lucca jätti vanhankaupungin ympärille kokonaisen renessanssivallien kehän, ja nykyään neljän kilometrin kierros on puiden reunustama puisto, jossa paikalliset pyöräilevät, lenkkeilevät ja työntävät lastenvaunuja kattojen yläpuolella. Muurien sisällä roomalaisen siirtokunnan ruudukko muovaa yhä katuja, romaanisia kirkkoja seisoo lähes jokaisella aukiolla ja tahti pysyy verkkaisena. Firenzestä on junalla tunti ja vartti ja Pisasta noin kaksikymmentä minuuttia, ja silti se tuntuu toiselta, hiljaisemmalta Italialta.
Se on myös kaupunki, jonka ymmärtää parhaiten korvin. Jokaisella nähtävyydellä on täällä tarina, jota kivet yksin eivät kerro: miksi amfiteatterista tuli piazza, miksi tornin huipulla kasvaa tammia, miksi puinen krusifiksi kokoaa joka syyskuu kynttiläkulkueen. Omatoimiset ääniopastukset antavat sinun kuljeskella vapaasti ja painaa play, kun jokin kiinnittää katseesi, alkaen itse Mura di Lucca -muureista, joiden bastionit ja portit selittävät, miten pieni tasavalta pysyi itsenäisenä vuosisatoja.
Piazza dell'Anfiteatro ja Via Fillungo
Luccan kuvatuin paikka on aukio, joka on oikeastaan ellipsi. Piazza dell'Anfiteatro seuraa ensimmäiseltä tai toiselta vuosisadalta eaa. peräisin olevan roomalaisen amfiteatterin ääriviivoja; siihen mahtui aikoinaan noin 10 000 katsojaa. Vuosisatojen kuluessa raunioille kasvoi taloja, ja 1830-luvulla arkkitehti Lorenzo Nottolini raivasi sisäosan luodakseen nykyisen avoimen soikion, johon pääsee neljästä kapeasta portista pääilmansuunnissa. Sen ääniopas kuljettaa sinut tuon muodonmuutoksen läpi, kun istut kahvilla kaartuvien julkisivujen alla.
Lyhyen kävelymatkan päässä Via Fillungo on pääostoskatu, keskiaikainen kuja täynnä leipomoita, vanhoja kahviloita ja torneja, ja muutaman askeleen päässä seisoo Basilica di San Frediano, jonka kultainen taivaaseenastumista kuvaava mosaiikki kimaltaa julkisivulla ja jonka kappelissa lepää suojeluspyhimys Zita.
Kiipeä Guinigin torniin
Luccan siluetissa on yksi erehtymätön hahmo. Vuonna 1384 silkkikauppiassuvulle rakennettu Guinigin torni kohoaa 44 metriin ja kantaa katollaan seitsemää rautatammea, jotka on istutettu maa-altaisiin niin, että pieni puutarha kruunaa 230 askelman nousun. Ääniopas kertoo, miksi kauppiassuku istutti puita torniin ja mitä näkymä merkitsee: amfiteatterin soikio, muurien kehä, Apuaanialpit pohjoisessa.
Toisen panoraaman tarjoaa Torre delle Ore, kaupungin kellotorni, jossa on 207 askelmaa ja koneisto, jonka tikityksen kuulet noustessasi.
Duomo ja sadan kirkon kaupunki
Luccaa on kutsuttu sadan kirkon kaupungiksi, ja hienoin niistä on Duomo di San Martino. Vuonna 1070 vihitty ja 1200-luvulla marmorijulkisivun saanut kirkko on oikeanpuoleiselta kaareltaan oudon kapea, koska kellotorni seisoi jo paikallaan, kun etuosaa rakennettiin. Sisällä Volto Santo, kaapuun puettua Kristusta esittävä puinen krusifiksi, jonka legenda liittää Nikodemukseen, seisoo Matteo Civitalin pienessä temppelissä, ja Jacopo della Quercian Ilaria del Carretton hautamuistomerkki on varhaisrenessanssin hellimpiä veistoksia. Lähellä riippuu Tintoretton Viimeinen ehtoollinen.
Kaupungin toisella laidalla, vanhalla roomalaisella forumilla, Chiesa di San Michele in Foro pinoaa kerros kerrokselta raidallisia pylväitä kullatun arkkienkelin alle, ja sen edessä oleva vilkas Piazza San Michele on paikka, jossa kaupunki kokoontuu iltakävelylle.
Puccinin Lucca
Giacomo Puccini syntyi täällä vuonna 1858 sukuun, joka oli sukupolvien ajan tuottanut tuomiokirkon urkurit. Puccini Museum - Casa natale di Giacomo Puccini sijaitsee asunnossa, jossa hän varttui, ja siellä ovat hänen Steinwaynsä, kirjeensä ja pukuluonnoksensa; sen ääniopas yhdistää huoneet musiikkiin. Muutaman kadun päässä Teatro del Giglio on oopperatalo, jossa hänen teoksiaan esitetään yhä, ja pronssinen Puccini istuu pienellä aukiolla talonsa edustalla savuke kädessään.
Piazza Napoleone ja Palazzo Pfanner
Kun Napoleon antoi Luccan sisarelleen Elisa Baciocchille 1800-luvun alussa, tämä purki korttelin keskiaikaisia rakennuksia luodakseen Piazza Napoleonen, plataanien varjostaman aukion Palazzo Ducale di Luccan eteen, joka oli vanhan tasavallan hallituksen istuin. Vanhankaupungin pohjoisreunalla Palazzo Pfanner vaalii muurien alla muodollista italialaista puutarhaa patsaineen ja sitruunapuineen; Pfannerin suku pyöritti täällä 1700-luvulla yhtä Italian ensimmäisistä panimoista.
Muurien ulkopuolella
Luccan ympäristössä on kolme nähtävyyttä, jotka ovat lyhyen retken arvoisia. Vuosina 1823–1851 rakennettu Acquedotto Nottolini marssii kaupungin eteläpuolisten peltojen yli yli 400 tiili- ja kiviholvin varassa. Pohjoisessa Serchion laaksossa Paholaisen silta Borgo a Mozzanossa on keskiaikainen kyttyräselkäinen ylityspaikka, jonka nimeen liittyy legenda. Ja Villa Reale di Marlia, aikoinaan Elisa Baciocchin maalaisresidenssi, avaa puutarhansa ja vesiteatterinsa vierailijoille.
Saapuminen ja liikkuminen
Lucca sijaitsee Firenzen ja Viareggion välisellä rautatiellä; asema on viiden minuutin kävelymatkan päässä etelämuureista. Muurien sisällä kaikki on tasaista ja lähellä toisiaan, joten luontevin tapa tutustua kaupunkiin on kävellen kuulokkeet korvilla tai vuokrapyörällä kierros valleilla. Suurin osa vanhastakaupungista on suljettu autoilta, ja kaikki tässä mainitut kohteet ovat enintään viidentoista minuutin kävelymatkan päässä toisistaan.